Tervehdys,
Tänään on vielä kaksi juoksuharjoitusta, joten heräsin saamaan aikaan kuin muinakin harjoituspäivinä eli klo 05:30. Jouduin alkuillasta turvautumaan moskiittoverkkoon, koska kuulin huoneessani hyttysen ininää, mutta en sitä nähnyt. Katsoin parhaaksi nukkua tämän leirijakson aikana ensimmäisen kerran hyttysverkon suojaamana. Aamulla sitten listin hyttysen seinään. Olen syönyt aina Kenian leirien yhteydessä Malarone lääkettä, jos vaikka malariaa levittävä hyttynen saattaisi pistää. Täällä kyllä on todettu, että näin korkealla ei ole havaittu hyttysiä, jotka malariaa voisivat levittää. Suoja on kuitenkin hyvä, mikäli vierailee safareilla tai sitten vaikka Nairobissa piipahtaa kaupungilla illalla.
Kiihtyvä 20 km
Edessä on vielä voimain ponnistus kiihtyvää 20 km. Päätin
tehdä ensin noin 13 km:n lenkin Itenin keskustan kautta St. Patrickin reittiä
ja sieltä sitten Eldoret-Iten tielle. Aloitin melko rauhallisesti n. 6 min/km
vauhtia Itenin suuntaan ylämäkeen. Kun pääsin tasaisemmalle vauhti myös hiukan
nousi. Vaikka oli maanantai, ei liikennettä ollut kuitenkaan runsaasti –
ilmeisesti onnistuin lähtemään lenkille sopivassa saumassa. Koululaiset juoksivat
kiltisti kouluihinsa ja pienimpiä oli saattamassa joko äiti tai isä – normaali viikko
oli alkanut Itenissä.
Matka jatkui melko voimallisena ja jalat tuntuivat tänään
paljon rennommilta kuin eilen. Hiekkatietä juosten kymppiin kului aikaa 56
minuuttia. Loppupätkä ennen Eldoeret-Iten maantietä oli pitkää nousua, mutta
sekin tuntui tänään helposti kavuttavalta. Aurinko oli alkanut lämmittää sen
verran, että hiki nousi otsalle. Päätin poiketa kioskilla n. 14 km:n kohdalla –
pieni Coca Cola –pullollinen tuntui hyvältä. Jatkoin matkaa ensin Eldoretin
suuntaan ja sitten vielä takaisin leirikeskusta kohti pari kilometriä. Jalat
tuntuivat kantavan tänään eteenpäin lennokkaasti, niinpä annoin vauhdin kiihtyä
välillä jopa 4:30 min/km saakka. Aivan mahtavalta tuntui meno. 20 km täyttyi
aikaan 1:42 (ensimmäinen puolikas kesti 56 min ja jälkimmäinen vain 46 min).
Harjoitus onnistui yli odotusten erinomaisesti. Hyppäsin moottoripyöräkyytiin
ja paluumatka leirikeskukseen tulikin joutuisaan istuen. Juuri juostu 20 km oli
tämän juoksuleirin nopein kaksikymppiseni – vaude! Nyt suihkuun, uimaan ja
aamiaiselle. Keittiön väki on huomannut, että saavun aamupalalle melko myöhään,
joten he ovat ruvenneet varaamaan minulle valmiin lautasellisen syötävää –
hyvää palvelua!
Kevyttä 8 km -
hierontaa
Tunnin tirsojen jälkeen suuntasin viimeiselle päivälenkille,
kevyelle 8 km:lle Kamarity urheilukentän suuntaan (kuten monesti aiemmin).
Mukavasti paahtavasta auringonpaisteesta huolimatta juoksu sujui. Ei ollut
ongelmia koko matkan aikana. Toppuuttelin vauhtia ja niinpä saavuin
leirikeskukseen ajassa 46:06 (5:45 min/km) – mukavan rauhallinen vauhti. Sitten
lounaalle. Lounaan jälkeen kiiruhdin Itenin keskustaan shoppailemaan 1 ½ ennen
Juliaksen kanssa sovittua klo 17 hierontaa. Keskustassa oli valtavasti väkeä.
Aika kului ripeään, niinpä sain kiiruhtaa hierontaan.
Viimeisen hierontakerran
kunniaksi olin varannut Juliaksen perheelle ja itselleni limsapullot, jotka
joimme sohvalla istuen. Opettaja-puoliso oli pukeutunut kauniiseen kesämekkoon
tämän viimeisen vierailuni johdosta. Kaksivuotias Elvis oli ihaillut viimeksi
naapurin rouvan peilin palaa, joka oli teräväreunainen ja vaarallisen oloinen
noin pienen pojan käsissä. Niinpä sainkin nyt ojentaa puuraamisen pienen peilin
Elvikselle, joka ilahtui suunnattomasti. Mukavan oloinen perhe. Sitten pääsin
hierontapöydälle nauttimaan. Haikeaa oli puolin sun toisin erota ja todeta,
että mahdollisesti voidaan tavata joko vuoden tai parin vuoden päästä. Mutta
elämä on!
Viimeinen ehtoollinen
tällä leirillä – hyvästejä jo varmuuden vuoksi
Moottoripyörä kiikutti minut nopeasti takaisin
leirikeskukseen. Seuraavaksi olikin vuorossa päivällinen. Istuin ranskalaisten
pöytään – he pitivät minua idolinaan, jonka kuntoisena haluaisivat itsekin olla
yli 30 vuoden kuluttua – sykähdyttävää … Autokuskini Hassan oli myös saapunut
leirille, joten huominen kyyti oli varmistunut Itenistä Nairobiin. Useamman
juoksijan kanssa halailtiin ja toivottiin iloista jälleen näkemistä jatkossakin
samoissa merkeissä ja tietenkin menestystä juoksukisoissa. Samoin keittiön väki saatuaan minulta
kiitoslahjansa olivat myös haikeina. Me juoksijat olemme saaneet olla
täysihoidossa – ei ole tarvinnut muuta kuin juosta, ruokailla ja nukkua. Kaikki
palvelut leirillä on pelannut erinomaisesti – mukava näin. Kiiruhdan
huoneeseeni ja alan päivittää blogia ennen kuin aloitan laukun pakkaamisen.
Kiitokset!
Koska leirikeskuksen huomisista Internet -yhteyksistä en
tiedä, haluan jo tässä vaiheessa kiittää
teitä hyvät blogiystävät. Olette tarmokkaasti seuranneet runsaan parin
viikon ajan juoksuohjelmani toteutumista. Toivottavasti olette nauttineet –
ainakin minä olen nauttinut itseni rääkkäämisestä. Kunnon nousun on voinut
havaita juoksujen muuttumisesta helpommiksi myös ylämäkien osalta. Toivottavasti
olen kyennyt kuvaamaan myös kenialaisten elämää ja ympäristöä, jotta teillä on
mielenkiinto säilynyt blogiani kohtaan. Kuvien saanti blogiin on tuottanut aina
täällä ongelmia heikkojen nettiyhteyksien vuoksi. Tulen lisäämään kuvat myöhemmin
Suomessa, joten pääsette kyllä nauttimaan kuva-aineistostakin, vaikkakin
viiveellä.
Ensimmäisen viikon aikana latasin runsaasti kevyitä
kilometrejä ja seuraavan viikon aikana pyrittiin kasvattamaan nopeutta ja
lopuksi jälleen pitkiä lenkkejä. Kilometrejä kertyi 135 + 149 + 58 eli yhteensä
342 km koko leirin aikana. Suuri kiitos
koutsilleni Michelille, joka on monet vuodet rakentanut minulle sopivan
juoksuohjelman Keniaan – tälläkin kertaa ohjelma osoitti erinomaisuutensa ja
kiitokset myös palautteista. Lepopäivät
oli sijoitettu aivan oikeisiin paikkoihin, mikä takasi erittäin hyvän
palautumisen seuraavien päivien juoksuihin. Juoksijakaverini Jussi Tampereelta
on lähes päivittäin kannustanut ja kommentoinut harjoitteluani tekstiviestein Porvoon
Michelin tavoin – kiitos myös sinulle
Jussi!
Lämmin kiitos
työnantajilleni mahdollisuudesta päästä jälleen helmi-maaliskuun
työkiireiden aikaan kohentamaan juoksukuntoani Keniaan saakka. Hyvä kunto
parantaa kyllä työtehoa ja työpaineiden sietokykyä.
Kiitos rakkaalle Ulla
vaimolleni ja koko perheelleni, että talviloma-aikana sallitte minun lähteä
jälleen yksinäni Afrikkaan korkean paikan leirille. Uskon, että Ullalle oli nyt
helpompaa hyväksyä matkani, koska harjoittelimme viime vuonna yhdessä täällä
samassa leirikeskuksessa yli kolmen viikon ajan – ympäristö ja paikalliset ihmiset
kävivät myös hänelle tutuksi.
Tiistaina
jäähyväiskymppi ja paluumatka alkaa …
Huomenna tiistaina on vielä jäljellä heti aamusta kevyt
kymppi, jonka haikeana taivallan Kamarity urheilukentän kautta. Näin on sitten
tämän leirin juoksut juostu. Juoksuharjoittelu tulee jatkumaan Suomessa –
onneksi siellä on jo kevät alkanut. Mahdollisesti keväällä osallistun johonkin
puolimaratonkisaan ja sitten kesällä tai syksyllä koko maratonille.
Lounaan jälkeen huomenna suuntaamme Hassanin autolla
Eldoretin kautta kohti Nairobia. Lentoni starttaa Nairobista vasta illalla klo
23:40. Pariisiin laskeudun keskiviikkoaamuna klo 06:20. Helsinki-Vantaan
lentoasemalle saavun keskiviikkona klo 11:30, joten Tampereelle kotiin ilmestyn
joskus iltapäivällä. Torstaina 19.3. matkaan työmaalle Turkuun.
Hassanin kyydissä Itenistä Nairobiin saan n. kuuden tunnin
ajan katsella Kenian maisemia ja antaa runsaan parin viikon leirijakson kulkea
mielessäni filminauhan tavoin – voi näitä muistoja! Ehkä tänne vielä palataan –
katsotaan :)
Tässä vaiheessa hyvää yötä teille kaikille ja pikapuolin
sitten tavataan Suomessa.












































































