Kasassa 120 km
Tämän päivän lenkit olivat toisinto eilisestä eli aamusta 20
km kevyttä ja toinen lenkki keskellä päivää 10 km myös kevyttä. Aamun lenkki
tuntui raskaalta, joten melko hitaasti etenin - yli kaksi tuntia kului aikaa
samalla St Patrickin reitillä. Sen sijaan kympillä tuntui voimia riittävän ja aika oli alle tunnin. Näin
kasassa on viiden päivän aikana: 10+20+30+30+30=120 km – upea juttu! Nyt ns.
kevyt jakso on takana ja alkavat reippaammat lenkit huomisen perjantain lepopäivän jälkeen. Tähän on hyvä ladata lisää
jatkossa.
Kenia, lintubongareitten
paratiisi
Lenkkien aikana olen ihaillut toinen toistaan kauniimmista
linnuista. Täällä linnut tuntuvat olevan värikkäämpiä kuin Suomessa.
Västäräkkejä näkyy usein uima-altaan reunalla pyydystelemässä veden pinnalle
pudonneita hyönteisiä – västäräkit ovat kyllä samanvärisiä kuin Suomessa J Haikaroita näkee parvina pelloilla. Tällä
kertaa en vielä ole kuullut, mutta monena vuonna kylläkin aamuisin olen ihastellen kuunnellut
satakielten laulua leirikeskuksessa. Yhtenä vuonna tapasin lähes kurjen
kokoisia harjalintuja, joilla oli päässä ihmeellinen harjatöyhtö. Joku leirillä
osasi kertoa, että Keniassa olisi yli 1.000 lintulajia, joista Kenia on
tunnettu maailmalla, varsinkin lintubongareitten keskuudessa.
Lähes suomalainen
sauna
Lenkkien jälkeen lepo on maittanut. Iltapäivällä kävin kuntosalilla
venyttelemässä. Päivän kruunasi leirikeskuksen oma sauna, jossa sain yksinäni
löylytellä ja herkistellä lihaksia. Aivan yhtä kuumia löylyjä en kiukaasta
saanut, kun olemme tottuneet Suomessa. Saunominen tuotti raukean ja ruhtinaallisen olon. Teehetken
jälkeen jäin hetkeksi iltapäiväaurinkoon
uima-altaan reunalle – nyt nautittiin oikein kunnolla.
Päivällisen jälkeen oli vuorossa blogin päivitystä. Huomenna
minulla on lepopäivä – otan sen rauhallisesti ja klo 17 käyn Juliuksen hieronnassa
Itenin keskustassa.
Tällä kertaa ei muuta kuin hyvää yötä.
T. Harri
PS. Riittalle lämpimät synttärionnittelut Sveisiin - nauttikaa yhdessä olosta ja terveisiä myös seuralaisillesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti