Tervehdys,
Maanantai ja uusi viikko on alkanut. Etelä-Suomessa on
kuulemma ollut 10 astetta plussaa – pieniä merkkejä keväästä? Täällä laitetaan
kyllä paremmaksi, sillä lämpöä on päivällä lähes 30 astetta. Viime päivinä on
kyllä tuullut melkoisesti – varsinkin tänään – mikä tekee ilman viileämmäksi ja
myös oleskelun auringossa helpommaksi, paitsi vastatuuleen juostessa ):
Kevyttä 20 km
No niin aloitin päivän tällä vähän pidemmällä lenkillä eli
20 km:llä samaa reittiä kuin aiemmatkin kaksikymppiset St. Patrickin pöllyävää
tietä ja sieltä maaseudulle aina kymmenen kilometrin päähän. Aloitin liian
optimistisesti n. 5 min/km vauhdilla, mikä kostautui viimeisen viiden km:n
kohdalla, jolloin oli pitkiä mäkiosuuksia ja juoksuvauhti laski. Ilman Cocista
vauhti olisi laskenut enemmänkin. Olen käynyt tutuksi paikallisissa
maaseutukioskeissa, kun ei ole ollut kioskissa limsan ostossa vaihtorahaa, niin
olen jättänyt jemmaan odottamaan lopun rahasta seuraavaa poikkeamistani. Hyvin
ovat muistaneet, että vaihto-shillingit ovat heillä ja juomaa on irronnut ilman
uusia kolikoita. Maaseutureitillä kohtasin tänään lähes kaksikymmentä
koululaista, jotka lyöttäytyivät seuraani juoksemalla mukana. Ei kyllä Suomesta
löydy peruskoulusta 1-2 luokkalaisia, jotka juoksevat 5 min/km kahden
kilometrin matkan. Mutta täältä löytyy, eikä näiden juoksukengät ole
kummosetkaan – välillä joko varvassandaalit tai sitten paljaat jalat. Kuten jo
aiemmin olen kertonut kenialaiset lapset juoksevat kouluaikanaan keskimäärin 15
km/päivä – eiköhän jätetä Suomessa lasten kyyditsemiset vähemmälle :)
Leirikeskukseen pääsen ajassa 1:49 eli juoksulenkin
keskinopeus oli 5:29 min/km. Seuraavaksi suihkuun, uimaan ja aamupalalle – nyt
olikin nälkä!
Kymppi kevyttä
Ehdin torkahtaa puoleksitoista tunniksi ennen seuraavaa
juoksukoitosta, 10 km kevyttä. Suuntasin kulkuni vanhan urheilukentän suuntaan.
Hiekkatie pöllysi melkoisesti, sillä tuuli oli yltynyt todella puuskaiseksi.
Tiedoksi, että eilen olin ostanut leirikeskuksen luota olevasta kioskista
juotavaa, kun palasin noin tunnin kuluttua, oli valtava puu kaatunut juuri tuon
kioskin eteen – kukaan ei onneksi jäänyt puun alle. Mutta tähän päivään …
Kankealta tuntui meno, vaikka hiekkatien pehmeää ja kivetöntä keskustaa oli
mukava taivaltaa. Tuli niin kesäinen olo, kun kärpäset pörräsivät ympärillä ja haarapääskyt
lentelivät yläpuolella – Suomessa vierähtää vielä jokin kuukausi, ennen kuin
voi vastaavaa siellä kokea. Noin 4 km:ä juostuani pääsin Eldoretin tielle.
Juoksin 1 ½ km Eldoretin suuntaan ja sitten käännyin taivaltamaan Iteniä ja
leirikeskusta kohti. Tuuli oli yltynyt entisestään ja varsinkin avonaisilla
osuuksilla näkyi valtavia hiekkapilviä, joiden sekaan ei todellakaan halunnut
joutua polulla. Niinpä loppumatkan juoksin asfaltoitua tietä ja matka alkoi
taittua reippaammin. Leirikeskukseen pääsin ajassa 57:01 (keskinopeus 5:41
min/km) – joten melko verkkaisesti tuo kymppi kulki. Koska juoksin lyhyissä
trikoissa, olivat jalkani ruskettuneet juoksun aikana, mutta rusketus oli
katoavaista suihkun alla, koska sen aiheuttajana oli ollut pöllyävä hiekka.
Lounas kutsui.
Vierailu Sophyn
perheen luona
Olin sopinut leirikeskuksessa muutama vuosi sitten
siivoojana toimineen Sophyn kanssa vierailustani tänään heidän kodissaan n. parin km:n päässä leirikeskuksesta.
Kävin Monican kioskilla ostamassa pari kassillista muona- ja pesutarvikkeita
tuliaisiksi seitsemän lapsiselle perheelle. Olin tietenkin myös Suomesta
varannut heille kaikkea mahdollista. Päätin helpottaa kulkuani ja hyppäsin
kasseineni moottoripyörän takaistuimelle, näin matkanteko oli vaivatonta ja
nopeaa. Iloinen Sophy oli vastassa ja myös osa lapsista. Odotin innolla Sophyn
tyttären Sharonin tapaamista. Olimmehan muutamat suomalaiset avustaneet
Sharonin hoitajakoulun aloittamista viime syksynä Nairobissa. Viehättävä 21
-vuotias neiti oli kasvanut perheen vanhimmasta lapsesta. Valitettavasti en nyt
saa teille nähtäväksi tähän hätään kuvaa Sharonista ja perheestä (mutta lisään
valokuvat sitten myöhemmin Suomessa). Myös perheen isä (kylläkin humalassa)
saapui paikalle. Tarinoimme perheen kodin pienessä olohuoneessa. Koko perhe
kiitti lämpimästi kaikesta tuesta niin heidän tyttärensä osalta kuin koko
perheen huomioimisessa. Sharon totesi, ettei hän olisi päässyt kouluun ilman
tätä tukea. Sharon valmistuu Nairobin Medical Nursing Schoolista ensi vuoden
joulukuussa. Hän kutsui meidät lahjoittajat valmistujaisjuhlaan tuolloin
Nairobiin.
Sophy on perheen kovin työjuhta. Hän on vuoden aikana
kunnostanut lähipellon sopivaksi uusille kasveille. Sophy oli istuttanut Passio
-hedelmäpuita ja myös muita hedelmäpuita pellolle. Nyt nämä olivat jo lähes metrin
korkuisia ja osa kantoi hedelmääkin. Kaivataan vain sadetta, joka on muutaman
viikon myöhässä. Perhe kantaa kasteluvettä kilometrin päästä. Kaunis oli hedelmätarhanäkymä.
Sen sijaan muutaman naapurin Passio-hedelmätarhan kasvit oli kuihduttanut jokin
sairaus, jota ei ole saatu selville. Tästä syystä Sophy ei istuttanut
ainoastaan yhtä hedelmälajia. Toivotaan sadekauden alkamista (tai ei ehkä
kuitenkaan minun leirijakson aikana vielä).
Niin Ulla kuin Jussi ja perheet saivat rakkaita terveisiä Sophyn perheeltä.
Todella mieleenpainuva käynti.
Suuntasin seuraavaksi polkua pitkin leirikeskukseen teelle.
Hetken luettuani huoneessa olikin jo päivällisen aika. Kyllä nämä päivät
alkavat kulua nopeasti. Normaalisti tärkeimmät asiat täällä ovat: Juokseminen,
ruokailu ja nukkuminen, juokseminen, ruokailu ja nukkuminen …
Kiitos blogiystävät, että jaksatte seurata näitä välillä
liiankin paljon toisiaan toistavia koitoksiani leiriltä. Jälleen on tullut pimeys ja ilta. Hyvää yötä
teille kaikille!
Terveisin Harri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti